Valitse Sivu

Pääsiäisruohon ja versojen kasvatus

mennessä | maalis 22, 2021 | Hyötykasvit | 0 Kommenttia

Pääsiäiseen saa kevään ja kasvukauden alun tunnelmaa istuttamalla erilaisia siemeniä ja jyviä kasvamaan. Rairuoho on perinteinen pääsiäisruoho ja sen kasvattaminen on erittäin helppoa. Siemenet kylvetään astiaan, jonka pohjalla on pieni määrä multaa. Siemenien päälle ripotellaan vielä kevyesti multaa, kastellaan siemeniä säännöllisesti, mutta maltillisesti, ja annetaan siemenien itää valoisassa paikassa. Siemenet itävät noin viikon kuluessa. Rairuoho kasvaa parhaiten laakeassa astiassa, mutta sen kasvatus onnistuu myös esimerkiksi tyhjissä munankuorissa. Munankuoret ovat luonnostaan erinomaista lannoitetta, koska ne sisältävät suuria määriä kalsiumia, joten tyhjät munankuoret sopivat oivasti istutusalustaksi monille muillekin kasveille. Pääsiäisruohon istutuksessa munankuoret luovat lisäksi hauskaa pääsiäistunnelmaa ja ne voi värjätä tai koristella haluamallaan tavalla.

Pääsiäisruohoa voi kasvattaa myös maissinjyvistä. Tähän tarkoitukseen soveltuvat siis pop cornin valmistamiseen tarkoitetut maissinjyvät. Maissinjyvät kylvetään laakeaan astiaan, jonka pohjalla on multaa ja jyvien päälle ripotellaan multaa. Jyviä kastellaan, kuten rairuohoakin, säännöllisesti ja maltillisesti sekä annetaan jyvien itää valoisassa paikassa. Maissinjyvistä kasvava pääsiäisruoho on kookkaampaa ja leveämpää kuin rairuoho. Myös vehnän- ja ohranjyvistä voi kasvattaa pääsiäisruohoa, joka on rairuohoa kookkaampaa, jos haluaa pääsiäisruohosta näyttävämmän tai suuremman istutuksen.

Pääsiäisruohon sijaan voi kokeilla kasvattaa herneenversoja. Herneenversot soveltuvat myös ravinnoksi, niitä voi käyttää esimerkiksi kasvissosekeiton koristeena, pinaattikeiton lisukkeena, salaattien seassa tai nauttia ne sellaisenaan. Herneenversojen kasvatus tapahtuu kuten edellä pääsiäisruohonkin. Herneenversoja voi kasvattaa siemenpussissa myytävistä kuivatuista herneistä, mutta niiden kasvatus onnistuu myös hernekeiton valmistukseen tarkoitetuista kuivatuista herneistä. Jos versoja leikkaa aina vähän kerrallaan ja antaa leikkaamattomien versojen kasvaa, riittää versoja ruoanlaittoon pitkäksi aikaa.  

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Huonekasvien lisääminen

Huonekasvien lisääminen

Huonekasvit ovat hyödyllisiä, koska ne parantavat sisäilman laatua puhdistamalla ja kosteuttamalla huoneilmaa. Lisäksi huonekasvit lisäävät kodin viihtyisyyttä. Uusia huonekasveja ei tarvitse ostaa kaupasta, vaan niitä voi lisätä vanhoista huonekasveista pistokkaiden...

Hyötykasvit: kesäkurpitsa

Hyötykasvit: kesäkurpitsa

Satoisa kesäkurpitsa viihtyy valoisassa, aurinkoisessa paikassa suojassa tuulelta. Kesäkurpitsa kasvaa kasvimaalla, kohopenkissä, ruukussa, multasäkissä tai vaikkapa suuressa ämpärissä, kunhan multa on ravinteikasta ja kastelu säännöllistä. Kesäkurpitsa tuottaa...

Kasvata salaatti ja yrtit ruukuista

Kasvata salaatti ja yrtit ruukuista

Salaattia ja yrttejä saa kasvatettua edullisesti siemenistä, mutta jos yrttejä tai ruukkusalaattia tulee ostettua esimerkiksi ruoanlaittoa varten ruukuissa, ei eläviä kasveja kannata missään nimessä heittää pois. Käytön jälkeen ruukkuihin jääneet kasvit voi istuttaa...

Luonnonmukaista tuholaistorjuntaa

Luonnonmukaista tuholaistorjuntaa

Kasvimaalla tai istutusruukuissa saattaa vierailla ei-toivottuja tuhohyönteisiä, jotka saattavat tehdä tuhoa hyötykasveille. Myrkkyjen sijaan tuholaisia voi torjua myös luonnonmukaisin keinoin. Tämä tulee usein edullisemmaksi kuin torjunta-aineiden osto...