Puhdasta, juomakelpoista vettä on meille suomalaisille onneksi tarjolla riittävästi kaikille. Omilla kulutustottumuksillaan voi kuitenkin vaikuttaa kuluttamansa puhtaan veden määrään sekä sitä kautta oman vesilaskun suuruuteen. Vaikka ei olisikaan omaa vesimittaria ja vesimaksu olisi kiinteä, ei vettä kannata tuhlata, sillä myös kiinteä vesimaksu nousee, jos se ei riitä kattamaan kustannuksia. Taloudellisella vedenkulutuksella kulut pysyvät hallinnassa.
Lue myös artikkeli sähkönkulutuksen vähentämisestä.
Vähennä vedenkulutusta suihku- ja wc-tiloissa
Nopea suihkussa käynti kuluttaa vettä vähemmän kuin kylpy. Suihkussa ei vietetä aikaa eikä vettä valuteta turhaan, lyhentämällä pelkkää suihkussaoloaikaa, voi säästää vettä. Vesihana sammutetaan aina saippuoinnin ajaksi. Suihkussa vedenpaineen ei tarvitse olla täysillä, peseytyminen onnistuu pienemmälläkin vedenpaineella. Samoin wc-tiloissa käsienpesu onnistuu pienemmälläkin vedenpaineella. Jos wc-istuimet, hanat, suihkuletkut tai suihkupäät vuotavat, ne tulisi korjata mahdollisimman nopeasti. Uusissa wc-istuimissa, hanoissa sekä suihkukahvoissa on erilaisia vedensäästöominaisuuksia, joten ne kuluttavat merkittävästi vähemmän vettä kuin vanhat. Uudet wc-istuimet ja hanat ovat kertainvestoineina kalliita. Jos asuu asunto-osakkeessa, ovat hanat ja wc-istuimet taloyhtiön omaisuutta, joten niiden vaihtamiseen tarvitaan lisäksi taloyhtiön suostumus. Sen sijaan vettä säästävän suihkukahvan saa halvimmillaan alle kymmenellä eurolla ja sen vaihtaminen onnistuu helposti keneltä tahansa. Jos mahdollista, vesimittarista voi laskea vedenpainetta, jolloin vettä tulee hanoista pienemmällä paineella. Tai hanoihin voi asentaa pienemmän tiivisteen, jolloin vettä ei pääse virtaamaan niin paljon kerralla ja vedenkulutus vähenee.
Taloudellista vedenkulutusta keittiössä
Tiskata ei kannata juoksevan hanan alla. Käsin tiskatessa voi laskea tiski- ja huuhteluveden altaisiin. Kahvipannun huuhteluvesi sekä vedenkeittimeen jääneet ylimääräiset vedet kannattaa kaataa huonekasveille. Samoin ruoanlaitosta yli jääneet keitinvedet kannattaa viemärin kaatamisen sijaan ottaa talteen kuumuutta kestävään astiaan, antaa jäähtyä ja hyödyntää vesi kasvien kasteluun. Hedelmiä ja vihanneksia ei kannata pestä juoksevan hanan alla, vaan puhdistaa ne astiasta. Astiaan jääneen huuhteluveden voi myös kaataa huonekaseville. Tiski- tai pyykkikoneissa on vedensäästö- ja eko-ominaisuuksia, jotka kuluttavat vähemmän vettä ja sähköä. Näitä kannattaa hyödyntää ja pestä koneelliset vain täysinä.
Janojuomana vesi
Suomessa juomavettä ei tarvitse ostaa kaupasta. Kun hankkii oman pestävän vesipullon ja täyttää sen kotona hanavedellä, ei tarvitse ostaa kallista pullovettä. Omassa pullossa vesi kulkee näppärästi mukana retkillä, liikuntaharrastuksissa, työpaikalla ja matkustaessa. Käytön jälkeen vesipullo on helppo tyhjentää ja pestä seuraavaa käyttökertaa varten. Jos haluaa nauttia veden kylmänä, voi kotona laittaa hanavettä kannuun ja vesikannun jääkaappiin viilenemään. Vesi säilyy termosmukissa viilenä, jos haluaa ottaa viileää vettä mukaansa. Riittävä veden juonti päivittäin pitää yllä ihmisen hyvinvointia, suorituskykyä ja terveyttä. Vesi on janojuomana parasta, koska se ei sisällä energiaa eikä vaurioita hampaita. Vedenjuonti kannattaa siis ottaa tavaksi.
0 kommenttia