Valitse Sivu

Pitsapohja

mennessä | touko 15, 2022 | Edullisia ruokaohjeita, Pääruoat | 0 Kommenttia

Pitsa on ihanaa herkkuruokaa, jonka päälle jokainen voi valita omat suosikkitäytteensä. Pitsan valmistaminen itse on helppoa ja edullisempaa kuin valmiin pitsan tilaaminen ravintolasta. Pitsapohjaan kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettuja jauhoja, jolloin taikinaan muodostuu helposti sitkoa ja taikinasta tulee kiinteää ja helpposti käsiteltävää. Toki pitsataikinan valmistus onnistuu myös karkeammista vehnäjauhoista, mutta tällöin taikinasta saattaa tulla hieman ilmavampaa ja leipämäisempää, koska karkeammista jauhoista leivottu taikina yleensä kohoaa paremmin. Esimerkiksi durumvehnästä jauhetuista jauhoista tai erillisistä pitsajauhoista valmistuu herkullisia pitsapohjia.

Valmistusohjeet

Tämän reseptin taikinamäärästä tulee noin kaksi uunipellin kokoista pitsapohjaa.

Mittaa käden lämpöinen vesi taikinakulhoon ja lisää sekaan suola.
(Jos käytät tuorehiivaa, sulata tuorehiiva kädenlämpöisen veden sekaan.)
Jos käytät kuivahiivaa, mittaa muutama dl jauhoja erilliseen astiaan ja sekoita niiden sekaan kuivahiiva.
Lisää jauhoja veden sekaan jatkuvasti huolellisesti vaivaten. Tarkkaile taikinan sitkostumista ja lisää jauhoja vain tarvittava määrä.
Kun taikina pysyy kiinteänä, lisää lopuksi öljy ja jatka vaivaamista. Vaivaa huolellisesti, kunnes taikinasta ei enää tartu kiinni käsiin eikä alustaan.

Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä ja vedottomassa paikassa ainakin puoli tuntia. Taikina kohoaan noin kaksinkertaiseksi. 

Jaa’a taikina kahteen osaan auhoitetuin käsin ja kauli ohuiksi uunipellin kokoisiksi levyiksi. Nosta levyt uunipelleille. Täytä haluamillasi täytteillä. 

Paista 250 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia. 

Resepti

3,5dl vettä
1-2tl suolaa
0,5 pussia kuivahiivaa (tai noin 13g tuorehiivaa)
~7dl vehnäjauhoja
1rkl öljyä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Kaurakeksit

Kaurakeksit

Kaurakeksit ovat herkullisia. Ne valmistuvat muutamasta raaka-aineesta, joten ne ovat myös hyvin edullisia valmistaa. Kaurakeksit valmistuvat nopeasti, joten niitä voi valmistaa vaikkapa yllätysvieraille. Niiden valmistaminen on helppoa, joten se onnistuu myös...

Letut

Letut

Letut ovat herkullisen makuisia ja lettutaikinan ainekset löytyvät useimmiten suoraan kaapista. Letut ovat ruokana monipuolisia, koska ne sopivat makealla täytteellä jälkiruoaksi tai suolaisella täytteellä pääruoaksi. Lettutaikinaohjeessa nesteenä on maito, mutta...

Nakkikastike

Nakkikastike

Nakkikastike on edullista arkiruokaa, jonka valmistaminen on varsin helppoa eikä vaadi kovin montaa raaka-ainetta. Nakkikastike valmistuu nopeasti alle puolessa tunnissa. Nakkikastikkeen voi tarjota esimerkiksi perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kera....

Vegaaniset perunarieskat

Vegaaniset perunarieskat

Perunarieskat ovat oivallinen tapa hyödyntää tähteeksi jäänyt perunasose. Ne ovat herkullisen makuisia ja helppoja sekä edullisia valmistaa. Vegaaniset perunarieskat valmistetaan melko lailla samalla tavoin kuin perunarieskatkin, mutta kananmuna korvataan...