Valitse Sivu

Parsarisotto

mennessä | touko 9, 2021 | Edullisia ruokaohjeita, Pääruoat | 0 Kommenttia

Parsarisotto on parsakauden edullinen ja maukas herkkuruoka. Sen valmistaminen on suhteellisen edullista ja helppoa. Maukkaimman risoton saa, kun antaa rauhassa riisin turvota pienessä määrissä lientä ja lisää lientä vasta, kun edelliset ovat turvonneet riisin sekaan. Ohjeessa kasvisliemen valmistukseen käytetään liemikuutiota, mutta risoton liemenä voi käyttää myös erikseen valmistettua kasvislientä. Valkoviinin voi korvata halutessaan laimealla sitruunamehulla, happamalla omenamehulla tai siiderillä. Parmesan-raasteen sijaan voi kokeilla vuohenjuustoa, sinihomejuustoa, sulatejuustoa, emmental-juustoraastetta tai vegaanista pähkinä-parmesania.

Valmistusohjeet

Huuhtele parsat. Leikkaa kuivat osat varsista ja kuori varret halutessasi kuorimaveitsellä.
Laita vesi, suola ja parsat laakeaan kattilaan tai paistinpannuun. Keitä noin 5 minuuttia.
Nosta parsat pois vedestä ja valuta lävikössä.
Säästä keitinliemi ja lisää sen sekaan kasvisliemikuutio.

Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipuli sekä risottoriisi voissa.
Lisää keitinvettä vähän kerrallaan riisin sekaan.
Keitä miedolla lämmöllä hyvin sekoittaen.
Lisää lientä vähän kerrallaan aina, kun edellinen liemimäärä on imeytynyt riisin sekaan.
Lisää valkoviini ja anna risoton kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuutin ajan.

Risotto saa olla löysähköä, joten lisää nestettä tarpeen mukaan.
Pilko parsat paloiksi. Lisää lopuksi parsat, juusto sekä mustapippuri.
Tarjoa risotto kuumana.

Resepti

500g tuoretta parsaa
1l vettä
1 kasvisliemivalmiste
1 sipuli
2rkl rasvaa paistamiseen
4dl risottoriisiä
2dl valkoviiniä 
1dl parmesan-juustoraastetta
0,5 tl mustapippuria

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Munakasrulla

Munakasrulla

Munakasrulla on edullista ja herkullista ruokaa, jonka valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Munakasrullaan saa vaihtelua rullan täytteitä vaihtelemalla. Tässä reseptissä täytteenä käytetään jauhelihaa, mutta jauhelihan sijaan voi kokeilla myös esimerkiksi savukalaa,...

Lindströminpihvit

Lindströminpihvit

Lindströminpihvit ovat herkullisia ja helppoja valmistaa itse. Punajuuriraaste tekee pihveistä meheviä sekä herkullisen makuisia. Lindströminpihvit valmistuvat samalla helpolla lihapullataikinaohjeella kuin lihapullatkin ainoastaan sillä erotuksella, että...

Riisi-kasvispata uunissa

Riisi-kasvispata uunissa

Riisi-kasvispata valmistuu helposti uunissa. Ruokalaji valmistuu helpoiten uunin kestävässä padassa, jossa voi ensin kuullottaa kasvikset ja sen jälkeen riisin ja lisätä nesteen lopuksi. Uunin kestävä pata ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätön, vaan kasvikset voi...

Janssoninkiusaus pakastekasviksista

Janssoninkiusaus pakastekasviksista

Pakasteiden käyttäminen ruoanlaitossa ei useinkaan tule edullisemmaksi kuin tuoreiden kasvisten, mutta arjen kiireessä pakasteet ovat oiva apu helpottamaan ja vähentämään työvaihteita. Janssoninkiusaus pakasteista on todella helppo valmistaa eikä sen valmistamiseen...