Valitse Sivu

Perunarieskat

mennessä | helmi 26, 2022 | Edullisia ruokaohjeita, Leivät | 0 Kommenttia

Perunarieskat ovat uunituoreina todella herkullisen makuisia. Niiden valmistaminen on helppoa ja nopeaa sekä lisäksi hyvin edullista. Reiskojen valmistamiseen kannattaa hyödyntää tähteeksi jäänyt perunasose, jolloin käytettävän perunasoseen määrä ei välttämättä ole juuri sama 3dl kuin ohjeessa. Tällöin kannattaa jauhoja lisätessä olla tarkkana, että taikina jäisi hieman pehmeäksi. Kaikkea jauhomäärää ei tarvitse käyttää tai tarvittaessa voi käyttää enemmän jauhoja. Jos taikinasta kuitenkin tulee liian jämäkkää, voi siihen myös lisätä tilkan nestettä pehmentämään taikinaa (vettä, maitoa, piimää). Rieskoja voi valmistaa myös perunasosejauheesta, jolloin perunasose kannattaa valmistaa etukäteen, jäähdyttää ja sitten leipoa rieskoiksi.

Valmistusohjeet

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. 
Sekoita perunasose ja kananmuna sekaisin taikinakulhossa. Lisää jauhot vähän kerrassaan sen verran, että taikina jää pehmeäksi. Lisää tarvittaessa suola. 

Nostele taikina lusikalla leivinpaperin päälle keoiksi (n. 8kpl). Taputtele keot jauhotetuin käsin litteiksi rieskan muotoisiksi pyörylöiksi. Pistele rieskat haarukalla.

Paista 250 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia niin, että pinta saa hieman väriä. Tarjoile lämpiminä.

Resepti

3dl perunasosetta
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja

(tarvittaessa n. 0,5tl suolaa, mutta jos perunasose on jo valmiiksi suolalla maustettu, ei sitä tarvitse erikseen lisätä)

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Pitsapohja

Pitsapohja

Pitsa on ihanaa herkkuruokaa, jonka päälle jokainen voi valita omat suosikkitäytteensä. Pitsan valmistaminen itse on helppoa ja edullisempaa kuin valmiin pitsan tilaaminen ravintolasta. Pitsapohjaan kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettuja jauhoja, jolloin...

Kaurakeksit

Kaurakeksit

Kaurakeksit ovat herkullisia. Ne valmistuvat muutamasta raaka-aineesta, joten ne ovat myös hyvin edullisia valmistaa. Kaurakeksit valmistuvat nopeasti, joten niitä voi valmistaa vaikkapa yllätysvieraille. Niiden valmistaminen on helppoa, joten se onnistuu myös...

Letut

Letut

Letut ovat herkullisen makuisia ja lettutaikinan ainekset löytyvät useimmiten suoraan kaapista. Letut ovat ruokana monipuolisia, koska ne sopivat makealla täytteellä jälkiruoaksi tai suolaisella täytteellä pääruoaksi. Lettutaikinaohjeessa nesteenä on maito, mutta...

Nakkikastike

Nakkikastike

Nakkikastike on edullista arkiruokaa, jonka valmistaminen on varsin helppoa eikä vaadi kovin montaa raaka-ainetta. Nakkikastike valmistuu nopeasti alle puolessa tunnissa. Nakkikastikkeen voi tarjota esimerkiksi perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kera....