Valitse Sivu

Helppo omena- tai marjapiirakka

mennessä | elo 28, 2020 | Edullisia ruokaohjeita, Jälkiruoat | 0 Kommenttia

Omenista tai marjoista syntyy herkullinen piirakka, jonka pyöräyttää nopeasti vaikkapa päiväkahville. Piirakkapohjassa ainekset vain sekoitetaan keskenään, taikinaa ei tarvitse vatkata. Nesteenä voi piimän sijaan käyttää muitakin hapanmaitotuotteita, kasvipohjaisia jugurtteja, maitoa tai kermaa. Ohje on omenapiirakalle, mutta sitä voi soveltaa myös marjapiirakkana korvaamalla omenat esimerkiksi vadelmilla tai mustikoilla.

Valmistusohjeet

Pese ja halutessasi kuori omenat (oman pihan omenat voi laittaa kuorineen piirakkaan), poista siemenkodat ja pilko omenat viipaleiksi.
Sekoita kuivat aineet taikinakulhossa keskenään.
Sulata rasva ja lisää hieman jäähtyneenä taikinaan.
Lisää piimä sekä kananmuna.
Sekoita hyvin ja kaada seos voideltuun piirakkavuokaan.
Asettele omenalohkot (tai marjapiirakkaa tehdessä perunajauhoissa pyöritetyt marjat) piirakan päälle. Ripottele kanelia ja sokeria piirakan päälle (marjapiirakkaan vain sokeria).
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Resepti

Piirakkapohja:
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1,5dl sokeria
2dl piimää
75g rasvaa
1 kananmuna

rasvaa piirakkavuoan voiteluun

Päälle:
4 tai 5 omenaa
1rlk sokeria
1tl kanelia

Vinkki: jos omenia tulee paljon, kokeile tehdä niistä omenasosetta. Omenat voi pehmentää sosetta varten samalla, kun piirakka paistuu uunissa.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Pitsapohja

Pitsapohja

Pitsa on ihanaa herkkuruokaa, jonka päälle jokainen voi valita omat suosikkitäytteensä. Pitsan valmistaminen itse on helppoa ja edullisempaa kuin valmiin pitsan tilaaminen ravintolasta. Pitsapohjaan kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettuja jauhoja, jolloin...

Kaurakeksit

Kaurakeksit

Kaurakeksit ovat herkullisia. Ne valmistuvat muutamasta raaka-aineesta, joten ne ovat myös hyvin edullisia valmistaa. Kaurakeksit valmistuvat nopeasti, joten niitä voi valmistaa vaikkapa yllätysvieraille. Niiden valmistaminen on helppoa, joten se onnistuu myös...

Letut

Letut

Letut ovat herkullisen makuisia ja lettutaikinan ainekset löytyvät useimmiten suoraan kaapista. Letut ovat ruokana monipuolisia, koska ne sopivat makealla täytteellä jälkiruoaksi tai suolaisella täytteellä pääruoaksi. Lettutaikinaohjeessa nesteenä on maito, mutta...

Nakkikastike

Nakkikastike

Nakkikastike on edullista arkiruokaa, jonka valmistaminen on varsin helppoa eikä vaadi kovin montaa raaka-ainetta. Nakkikastike valmistuu nopeasti alle puolessa tunnissa. Nakkikastikkeen voi tarjota esimerkiksi perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kera....