Valitse Sivu

Vegaaniset perunarieskat

mennessä | maalis 3, 2022 | Edullisia ruokaohjeita, Leivät | 0 Kommenttia

Perunarieskat ovat oivallinen tapa hyödyntää tähteeksi jäänyt perunasose. Ne ovat herkullisen makuisia ja helppoja sekä edullisia valmistaa. Vegaaniset perunarieskat valmistetaan melko lailla samalla tavoin kuin perunarieskatkin, mutta kananmuna korvataan kaurahiutaleilla ja öljyllä. Lisäksi kannattaa huomioida, että käytettävä perunasose on valmistettu vegaanisesti kasvimaitoon ja kasvirasvaan. Taikinan tulisi jäädä hieman pehmeäksi. Jauhojen määrällä pystyy säätelemään taikinan pehmeyttä. Jos taikinasta tulee kuitenkin liian jämäkkää, kannattaa lisätä hieman nestettä, kuten kasvimaitoa tai vettä.

Valmistusohjeet

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Sekoita kaurahiutaleet ja öljy taikinakulhossa, lisää perunasose. 
Lisää jauhot vähän kerrassaan, niin että taikina jää hieman pehmeäksi. 

Nostele taikina lusikalla pellille taikinakönteiksi (n. 10 kpl). 
Tauputtele ja muotoile rieskat littaniksi jauhoitetuilla käsillä. 
Pistele rieskat haarukalla.
Paista 250 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes rieskat saavat hieman väriä. Tarjoile lämpiminä.

Resepti

6dl vegaanista perunasosetta
1dl kaurahiutaleita
0,5dl öljyä
3dl vehnäjauhoja
(0,5tl suolaa tarpeen mukaan – jos perunasoseessa on jo suolaa, ei suolaa välttämättä tarvitse edes lisätä)

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Aiheeseen liittyvät julkaisut
Pitsapohja

Pitsapohja

Pitsa on ihanaa herkkuruokaa, jonka päälle jokainen voi valita omat suosikkitäytteensä. Pitsan valmistaminen itse on helppoa ja edullisempaa kuin valmiin pitsan tilaaminen ravintolasta. Pitsapohjaan kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettuja jauhoja, jolloin...

Kaurakeksit

Kaurakeksit

Kaurakeksit ovat herkullisia. Ne valmistuvat muutamasta raaka-aineesta, joten ne ovat myös hyvin edullisia valmistaa. Kaurakeksit valmistuvat nopeasti, joten niitä voi valmistaa vaikkapa yllätysvieraille. Niiden valmistaminen on helppoa, joten se onnistuu myös...

Letut

Letut

Letut ovat herkullisen makuisia ja lettutaikinan ainekset löytyvät useimmiten suoraan kaapista. Letut ovat ruokana monipuolisia, koska ne sopivat makealla täytteellä jälkiruoaksi tai suolaisella täytteellä pääruoaksi. Lettutaikinaohjeessa nesteenä on maito, mutta...

Nakkikastike

Nakkikastike

Nakkikastike on edullista arkiruokaa, jonka valmistaminen on varsin helppoa eikä vaadi kovin montaa raaka-ainetta. Nakkikastike valmistuu nopeasti alle puolessa tunnissa. Nakkikastikkeen voi tarjota esimerkiksi perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kera....